Oppilaspalautekysely 2026
Oppilatiedote 11.6.2026
OPPILASPALAUTEKYSELY 2026
Toteutamme kesäkuun aikana oppilaspalautekyselyn osana oppilaitoksen arviointia. Kyselyn tarkoituksena on kerätä vanhemmilta ja oppilailta palautetta oppilaitoksen toiminnasta. Henkilötietoja ei kerätä, vaan vastaukset annettaan nimettömästi. Arviointipalautteen perusteella haluamme kehittää toimintaamme.
Lastentanssin oppilaskysely on suunnattu ensisijaisesti vanhempien vastattavaksi. Vanhempi voi kysyä oppilaan mielipidettä niihin kysymyksiin, jotka koskevat suoraan oppilasta. On tärkeää, että pieni oppilas voi kertoa vanhemman avustuksella myös oman mielipiteensä. Jos perheestä on useampi lapsi lastentanssissa, pyydämme jättämään vastauksen kaikista lapsista erikseen.
Nykytanssin oppilaskysely ensisijaisesti oppilaan itsensä vastattavaksi. Nykytanssin oppilaskyselyssä vanhemman apu on kuitenkin tarpeen mitä nuoremmasta oppilaasta on kysymys. Valinnaisten opintojen palaute annetaan nykytanssin lomakkeella. Voit siis antaa oman arvion tpo-peruopetusryhmän toiminnasta ja erikseen oman arvion valinnaisesta ryhmästä esim. baletista, commercial- tanssista tai syventävästä opetuksesta.
>> Tästä Lastentanssin kyselyyn
>> Tästä Nykytanssin ja valinnaisten opintojen kyselyyn
Palautelomakkeisiin pääsee myös tanssiopiston nettisivuilta etusivun Ajankohtaista -palstan uutisen kautta.
Toivomme, että mahdollisimman moni vastaisi kyselyyn ja saisimme näin arvokasta palautetietoa toiminnastamme. Vastaaminen sujuu näppärästi sähköisen lomakkeen kautta. Vastaaminen vie aikaa noin 5-10 minuuttia.
Kyselyyn pyydämme vastaamaan 30.6.2026 mennessä.
LUKUVUODEN 2026-2027 LUKUJÄRJESTYS
Tulevan lukuvuoden lukujärjestys on viimeistelyvaiheessa. Lukujärjestys julkaistaan kesäkuun aikana tanssiopiston nettisivuille.
Oppilaiden sijoittaminen taiteen perusopetuksen ryhmiin on tehty kevään jatkamisilmoitusten perusteella. Uusia ilmoittautumisia pääsee tekemään tanssiopiston sivujen kautta.
Valinnaisiin opintoihin pääsee ilmoittautumaan heti, kun lukujärjestys on valmis. Ryhmiin ilmoittautuminen tulee tehdä 24.8.2026 mennessä.
Aurinkoista kesää ja nähdään taas syksyllä tanssin merkeissä!
Tanssiopisto Uusikuun väki
