Koronatiedote 25.11.2020
Tiedote koteihin 25.11.2020
KORONATOIMINTAOHJEET SYYSLUKUKAUDEN LOPPUUN
Alueellisen PPSHP COVID-19 koordinaatioryhmän 24.11.2020 julkaiseman tiedotteen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla koronatartuntojen määrä on lisääntynyt edeltävän viikon aikana.
Tartuntojen määrän kasvu on keskittynyt Ouluun, mutta tartuntoja on myös muiden kuntien alueella. Tartuntojen alkuperä pystytään selvittämään noin 90% tapauksissa. Tartunnat ovat pääosin peräisin perheiden sisältä, maahanmuuttajayhteisöistä sekä yksittäisistä työpaikoista. Alueellinen koordinaatioryhmää toteaa, että Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen.
Tanssiopisto Uusikuun lähiopetus voi tämänhetkisen tiedon mukaan jatkua syyslukukauden loppuun saakka. Kaikessa toiminnassa on kuitenkin tiedostettava koronaepidemiatilanteen heikentyminen myös tanssiopiston toiminta-alueella.
Nivalan kaupunki on tehnyt 25.11. päätöksen, että liikuntasalien iltakäyttö menee tauolle 26.11.-31.12.2020 väliseksi ajaksi. Nivalan ryhmille etsitään korvaavia opetustiloja. Asiasta tiedotetaan oppilaita ja vanhempia.
Aiemmin annettuja toimintaohjeita ja suosituksia on ehdottomasti noudatettava. Ohessa ohjeistukset vielä muistutuksena:
- Oppilaat tulevat tunnille itsenäisesti ja totutun tavan mukaisesti opettajan ohjeistamalla tavalla. Saattamassa olevien vanhempien suositellaan käyttävän kasvosuojainta ja välttävän pitkää oleilua puku- tai opetustilojen läheisyydessä.
- Opetukseen osallistutaan vain täysin terveenä.
- Pestään kädet ennen tunnille tuloa, samoin tunnin päätyttyä.
- Huolehditaan yskimis- ja aivastamishygieniasta.
- Vessassa käynti on syytä pyrkiä tekemään ennen opetuspaikalle tuloa.
- Vältetään pukuhuoneiden ruuhkautumista ja pukuhuoneissa olemista sillä, että mahdollisimman moni oppilas saapuisi tunnille treeniasu ja hiukset valmiiksi laitettuina.
- Oma juomapullo asetetaan opettajan osoittamaan paikkaan.
- Vältetään toisten tavaroihin koskemista ja juodaan ehdottomasti vain omasta pullosta.
- Huolehditaan hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.
- Ylläpidetään suosituksen mukaiset turvavälit opettajan ohjeistuksen mukaisesti.
- Vältetään tarpeettomia fyysisiä kontakteja.
Seuraamme aktiivisesti tilanteen kehittymistä ja terveysviranomaisten ohjeista suosituksia. Kevätlukukausi päästään toivottavasti aloittamaan myös normaalisti lähiopetuksessa, mutta siltä osin tiedotamme myöhemmin tarkemmin.
Muistetaan noudattaa annettuja ohjeita ja toimitaan vastuullisesti. Se on paras tapa suojata omaa ja toisten terveyttä!
Terveisin,
Tanssiopiston väki